Upeaa, kun syksy on vihdoin alkanut. Siis oikeat syyssäät, tuuli, viima ja sade! Tulee niin energinen olo, kun seisoo ulkona hiusten hulmutessa ja kylmyyden pureutuessa luihin ja ytimiin. Sitten voi mennäkin kotiin poikaystävän kainaloon, kuunnella jazzia ja polttaa kynttilöitä. Niin mukavaa.
Olin eilen menossa elokuviin katsomaan Lady in the Wateria klo 12 Tennispalatsiin. Ajattelin, että siihen aikaan lauantaina ihmiset ois varmaan vielä vällyjen välissä tai sitten ehkä Stockalla ostoksilla. No, olinpa tosi väärässä! Tennarin aula oli ihan täynnä ihmisiä jonottamassa leffalippujaan. Perkele. A) mua ei kiinnostanut jonottaa ja ERITYISESTI b) en halunnut mennä elokuviin, kun teatterissa olis kuitenkin ollut ihan liikaa ihmisiä (eli enemmän kuin viisi) ja sit ne ois kuitenkin häirinnyt mua. Joten jätin elokuvan väliin ja menin kotiin.
Koska päivä oli niin pimeä ja harmaa, päätin, että se olisi sopivaa viettää saalin alla usalaisia telkkasarjoja katsellen. Olin lataillu niitä kasapäin, mutten ehtinyt katsoa (esim. Irlannin-matkan takia!), joten piti vähän ottaa ameriikkalaisia kiinni. Uusin Grey's Anatomyn jakso oli aika tylsä, mutta CSI:t ja varsinkin Lost oli huippuja. Lostista on ehtinyt tulla kolmatta kautta jo kolme jaksoa, joista eilen katsoin kaksi. Heti ekan jakson ensimmäisten muutaman minuutin jälkeen suu loksahti ihmetyksestä auki! Kausi aloitettiin niin että PAM! vaan! Kyseinen sarja on vähän kyllästyttänyt aika ajoin alkuinnostuksen jälkeen, mutta nyt mun kiinnostus taas heräsi :) Sawyerin ihanuudenkin taas muistin - se vaan on niin hot!
Sawyerin ajatteleminen sai mut hereille vihdoin, joten nyt onkin hyvä katella josko sunnuntain Hesarissa ois jotain mielenkiintoista.
]]>Elokuva oli niin ja näin, vähän liikaa muiden laulamaa Cohen-musiikkia ja vähän liian vähän Cohenin laulua ja ehkä myös Cohenin juttuja ja elämää. Elokuva ei kuitenkaan missään nimessä ollut siis huono. Miten sen nyt sanoisi...Hmm...No, ne kauniit kauniit kauniit kappaleet vei mukanaan ja silloin ku Cohen itse oli äänessä, olin aivan lumoutunut. Miehen ääni on sekä puhuessa että laulaessa jostain ihan muualta.
Leffa loppui Leonard Cohenin esittämään I'm Your Man -biisiin. Se tuli lopputekstien päällä kun itse elokuva oli jo loppunut, mutta oli silti pakko jäädä kuuntelemaan. Cohenin ääni on niin ihana ja kappale niin kaunis. Viimeisten nuottien ja sanojen saattelemana kävelin pois salista ja tuntui siltä, että maailma on kaunis ja kaikki on hyvin.
Jossain välissä elokuvaa päätin, että tästä lähtien valitsen elokuvat eri perustein kuin ennen. Leffalistaa selatessa katson kiinnostavan oloisen elokuvan, jota en välttämättä haluaisi innoissani mennä katsomaan, mutta menen kuitenkin. Tulee katsottua liikaa samantyyppisiä leffoja ja siten jää niin paljon kokematta. Cohen-dokumenttiakaan en ollut ajatellut meneväni katsomaan, mutta ah, olen niin onnellinen siitä, että menin.
]]>