Musta on näköjään tullut laiskiainen. Edellisen kirjoituksen ja tämän välissä en tehnyt muuta kuin katsoin telkkaria! Uskomatonta mutta totta. Sain Gilmore Girlsien kuudennen tuotantokauden loppuun ja olin ihan masentunut, kun kausi oli niin surullinen ja ahdistava ja ikävä. Sen jälkeen tutustuin jakson verran Jenkeissä viime viikolla alkaneeseen Studio 60 on the Sunset Strip -sarjaan. Se on West Wingin (mikä on yksi maailman kaikkien aikojen parhaista sarjoista) tekijöiden uusi ohjelma ja ekan jakson perusteella ihan yhtä loistava.

Perinteisen suomalaisen lutsku(=luterilainen)huono-omatuntokasvatuksen saaneen ihmisen on kyllä todella todella vaikeaa vain olla tekemättä mitään. Mä olen nyt oikeastaan pari viikkoa ollut tekemättä mitään Järkevää mitä mun ois PITÄNYT sääntöjen mukaan tehdä ja tunnen kyllä oloni aika luuseriksi...Luulis, että vaikka jossain Karibialla vaikkapa voidaan vaan elellä ja chillata ja pitää hauskaa ja tehä mitä huvittaa eikä siitä tule yhtään huono omatunto. No, Suomessa se on TOSI VAIKEETA! Mun mielessä kummittelee koko ajan kaikki jutut, minkä tekeminen pitäis alottaa ja se häiritsee ei-minkään tekemisestä nauttimista aika helvetisti!

Toisaalta mä aina haaveilen, että oisin supernainen, joka opiskelee, tekee töitä, näyttää supermallilta, on mukava kaikille ja omaa helvetin säkenöivän upeita kavereita ja silti on tosi onnellinen eikä yhtään burnoutissa tai Prozac-kuurilla. No, tuo on kai opittu juttu, valmiin kaavan mukainen homma, jota meille nykyään koitetaan tuputtaa, mutta ei liene aivan mahdollinen...ehkä :)

Mä sammutin äsken telkkarin ja otin tv-piuhan irti tietsistä ja päätin alkaa tekemään jotain, mistä voin kertoa äitillekin, mutta nyt tulikin sellainen olo, että se ei ehkä ole tärkeää tai sopivaa mun mielenterveyden ja omakuvan kannalta. Voinko arvostaa itseäni vain, jos teen mitä mun odotetaan tekevän ja mitä pitää tehdä vai olenko omasta mielestäni hyvä myös silloin kun en tee kerta kaikkiaan mitään? Hyvin vaikea kysymys. Määritteleekö mun itsearvostukseni asioiden tekeminen vai se mitä olen? Ja onko ihminen sitä mitä tekee vai sitä mitä on?

Kaiken tämän takia luulenkin, että pitäis opetella vaan makaamaan sängyssä nauttimassa hyvästä musasta. Tai kenties kannattaisi avata pullo kuohuviiniä ja tehdä arjesta juhlaa. Tai nyt, kun on lauantai, tekemän ei-arjesta (mikä vittu on arjen vastakohta? Se ei voi olla pyhä, sillä pyhä on vain sunnuntai tai minkä mikäkin uskonto pyhäksi määrää?) vielä enemmän juhlaa. No, joka tapauksessa asiat näyttäytyy mulle nyt ihan uudessa valossa. Luulen, että tulevaisuudessa opettelen vähän paremmin laiskottelemaan. Paremmin tarkoittaa sitä, mikä mun omasta mielestä on paremmin ja se toteutuu varmaankin sitten kun en enää ajattele tekemättömiä hommia, vaan olen täysin rentoutunut ja ajattelen ainoastaan rentoutumistani. Tietysti se voi tarkottaa sitä, että en valmistu, menen henkilökohtaiseen konkurssiin 28-vuotiaana, menetän asuntoni ja joudun muuttamaan vanhempieni sekä tauotta bassonsoittoa harjoittelevan superteinin pikkuveljeni luo. Tänään olen kuitenkin valmis ottamaan sen riskin! JIHUU!